EXPERTS

Olen kovasti miettinyt viime aikoina sitä, miten tärkeää olisi, että yhteistyö lasten vanhempien kanssa sujuisi hyvin. Ääripää-vanhemmat korostuvat nykyisessä työssä kovasti, vaikka määrällisesti heitä ei niin paljon olekaan. Ääripäillä tarkoitan vanhempia, jotka ovat välinpitämättömiä lastensa päivän kulusta ja sitten taas toisaalta niitä vanhempia, jotka kyselevät hyvin tarkkaan kaikki pienimmätkin yksityiskohdat, eivätkä luota meidän ammattitaitoon. Suurin osa vanhemmista on tavallisia, mukavia, lastensa hyvinvoinnista kiinnostuneita, joiden kanssa yhteistyö on helppoa. Toinen tärkeä teema nykyään työssäni on monikulttuurisuus. Miten osaan aina suhtautua oikein toisesta kulttuurista tulevaan lapseen ja hänen vanhempiinsa. Lähinnä mietin kommunikaatioon liittyviä ongelmia, että mistä voin olla varma, että vanhemmat ovat ymmärtäneet sen, mitä heille puhun, ja että miten osaan välittää heidän kulttuuriaan kunnioittavaa asennetta.

Lastentarhanopettaja, Suomi

Olen lastentarhanopettaja. Se, että olen opettaja, on paras asia, mitä minulle on elämässäni tapahtunut. Me kaikki tiedämme, että opettaja on omistautunut oppilailleen, mutta usein oppilaat ovat ne, jotka näyttävät meille opettajille elämän todellisen arvon…
Eräänä päivänä olin ylikuormittunut ja huolissani henkilökohtaisista ongelmistani, enkä ollut 100 prosenttisesti läsnä oppilailleni. Pieni tyttö tuli luokseni ja kysyi: ”Miksi olet surullinen?” Kerroin hänelle, että olen surullinen, koska minulta oli hävinnyt pieni tähti, jonka olin saanut isoäidiltäni kauan sitten. En halunnut huolestuttaa pientä tyttöä aikuisten asioilla kertomalla todellista syytä surullisuuteeni. Tyttö halasi minua ja sanoi: ”Älä murehdi, taivaalla on monia tähtiä, pyydän äitiäni lähettämään sinulle yhden.” Hänen kommenttinsa järkytti minua, koska olin huolehtinut arjen asioista, ja pieni tyttö sanoi pyytävänsä äitiään lähettämään minulle tähden… Tytön äiti oli kuollut vuosi sitten ja tyttö sanoi minulle, että ”älä huolehdi”, vaikka hänen äidin kuolema oli hänelle hyvin vaikea asia…
Nyt arvostan kaikkia päivittäisiä asioita elämässäni, hyviä sekä pahoja asioita, ja yritän oppia niistä kaikista. Mikään ei ole koskettanut minua niin syvältä, varsinkin kun tyttö oli vasta 5-vuotias. Minulle luokkahuone ei ole paikka neljällä seinällä, vaan se on paratiisi, jossa tieto ja tunteet ovat vapaita kuin enkelit…
Kiitos Ximena, koska sait minut näkemään, että on muutakin elämää kuin se, joka silmiesi edessä avautuu.
 

Viime vuonna minulla oli vaikea tilanne töissä, koska kollegallani, jonka kanssa työskentelin, oli aivan erilainen tapa kohdella lapsia kuin minulla on. Henkilökohtaisesti ajattelen, että lapsia kohtaan on hyvä käyttäytyä avoimesti ja hellästi, rauhoittavasti ja empaattisesti ja olla tiukka vain silloin, kun se on tarpeellista, nostamatta liikaa ääntään. Kollegani sitä vastoin oli hyvinkin diktaattorimainen ja liian ankara. Tämä tilanne oli minulle ongelmallinen. En halunnut tulla lasten ”suosikiksi” ja asettaa kollegaani huonoon valoon. Mutten voinut käyttäytyä spontaanisti työssäni. Mielestäni ongelma johtui tosiasiassa siitä, että kollegallani ei ollut taitoa olla lasten kanssa. Hän ei ollut kärsivällinen, hänen ja lasten välillä ei ollut suhdetta, mutta toisaalta hän oli hyvä hallinnollisissa tehtävissä.
Lastentarhanopettaja, 31 v., Italia